MATERIALS OF THE FUTURE

Renewable material & Industrial services

Ekoenergiakaupunki

Lappeenrannan kaupunki on sitoutunut kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin tarjoten vihreän energian ja ympäristöteknologian alojen yrityksille erinomaisen toimintaympäristön. Yksi kaupungin tavoitteista on kehittää Lappeenrannasta ympäristöä säsätävän toiminnan mallikaupunki, jossa elinkeinoelämän kasvu nousee puhtaasta elinympäristöstä ja jätteettömästä maailmasta. Vuonna 2014 Lappeenranta ylsi ainoana suomalaisena kaupunkina 14 finalistin joukkoon kansainvälisessä WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa, johon osallistui yli 160 kaupunkia 14 maasta. Toisin sanoen Lappeenranta on kaupunkina maailman edelläkävijöiden joukossa.

Lappeenrannan alueella toimii useita pieniä, yliopiston tutkimusosaamisesta syntyneitä yrityksiä, joilla on potentiaalia kasvaa merkittäviksi työllistäjiksi. Myös alueen metsäteollisuus investoi merkittävästi energia- ja ympäristöalan innovaatioihin. Ympäristötekniikkaan, kestävään kehitykseen ja energiaan liittyvien huipputeknologioiden uskotaan kasvavan tulevaisuudessa seudun suurimmiksi työllistäjiksi.

TuuliSaimaa Oy pystytti kesällä 2013 Lappeenrannan Muukkoon seitsemästä 3 MW:n tuotantoyksiköstä koostuvan sisämaan tuulivoimapuiston, mikä on lajissaan Suomen suurin. Suunnitteilla on uusien puistojen perustaminen Lemille ja Ruokolahdelle. Myös muita potentiaalisia, tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita ollaan kartoittamassa Lappeenrannan seudulla.

Menestystä ruokkiva toimintaympäristö

Monet Lappeenrannan innovatiivisimmista yrityksistä toimivat Skinnarilan Green Campuksella, joka valittiin maailman ympäristöystävällisimmäksi kampusalueeksi vuonna 2014. Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) Green Campus on tutkimus- ja opetusympäristö, jossa hyödynnetään yliopiston energiaosaamista ja innovaatioita. Alueella sijaitsevat mm. suuri aurinkovoimala sekä tuulivoimala, jotka tuottavat energiaa tutkimuksen lisäksi myös yliopiston sähköautojen, -skootterien ja -pyörien lataamiseen.

Lappeenrannan alueella toimii useita pieniä, yliopiston tutkimusosaamisesta syntyneitä yrityksiä. Myös alueen metsäteollisuus investoi merkittävästi energia- ja ympäristöalan innovaatioihin. Ympäristötekniikkaan, kestävään kehitykseen ja energiaan liittyvien huipputeknologioiden uskotaan kasvavan tulevaisuudessa seudun suurimmiksi työllistäjiksi.

Lappeenrannan seudulla toimii vireä energia- ja ympäristöalan yritysverkosto, Green Energy Showroom GES, jonka jäseniä yhdistää pyrkimys luoda liiketoimintaa kestävän kehityksen ratkaisuista.
 

 

RENEWABLE MATERIALS & INDUSTRIAL SERVICES

“An essential reason for Tetra Pak’s relocating in Imatra was the logistic advantage. Cooperation with Kehy has run like clockwork right from the beginning, which has beautifully assisted in starting up the operations in Imatra.”

Tetra Pak

 

“I have collaborated with Kehy for 30 years already in developing cardboard refining operations in Imatra."

Kalle Huikko, CEO Suomen Kerta Oy

 

 

 

Contact us!

Aki Keskinen
CEO
aki.keskinen(at)kehy.fi
Tel. +358 44 355 7869

 

Stora Enso Oyj invests 84 million in Imatra by 2018.

Ovako has over 100 years’ history in Imatra already, due to which there are rock-solid skills and commitment to steel making in the area. As the world changes around us, the steel factory has been able to change with it and to keep the level of competitiveness high. Imatra offers a good environment for business, and for its citizens, the attractingly diverse free-time opportunities of a small town.

 

 

 

 

Aiming for a zero-waste world!

Kompotek has developed innovative methods for reusing the materials of used products as raw material for new products.

Nearly everything works as a raw material.

“The quick decision-making at Kehy and their forward-looking attitude lead into cooperation.”

Juha Varis Kompotek Oy

 

 

 

 

 

The entrepreneur of Suomen Kerta Oy hails from Eastern Finland, so Imatra was a natural location for his business. In addition, the subsidiary company Delight Packaging refines cardboard, for which Imatra is the best choice due to its position in the center of Finland’s cardboard industry. Cooperation with the city of Imatra and Kehy has been encouraging as well as motivating and supporting for entrepreneurship. Kehy’s financial resources and know-how in relocating has brought additional value to our company.

Kalle Huikko Suomen Kerta Oy